Malkiel, Graham ja WallStreetBets2 minuuttia

Päädyin lenkillä pohtimaan Malkielia ja Buffetia, kahta eniten itseeni vaikuttanutta sijoitusgurua. Ajatus lähti Phil Townin Rule #1 Investing-äänikirjasta, joka minulla on parhaillaan kuuntelussa.

Town valottaa kirjassaan helposti lähestyttävällä tavalla Buffet-tyylisen arvosijoittamisen perusteita, mutta hyökkäykset sijoitusrahastoja, Burton Malkielia ja tehokkaiden markkinoiden teoriaa vastaan ovat välillä hieman ikävystyttäviä. Ei Town silti väärässä ole.

Monelle on tullut yllätyksenä WallStreetBetsin, piensijoittajien ja hedge-rahastojen välinen kamppailu siitä, kuka saa olla ajurin paikalla GameStop:in osakkeen arvossa. “Viimeinen naula tehokkaiden markkinoiden teorian arkkuun” tuntuu olevan suhteellisen yleinen arvio.

Todellisuudessa mikään ei tietenkään ole muuttunut. Vääntö on ikiaikainen ja siihen ei tuotu nyt, eikä Townin 2006 julkaistussa kirjassa mitään uutta. Benjamin Graham sanoi sen parhaiten: lyhyellä aikavälillä markkinat perustuvat suosioon (äänestykseen), pitkällä aikavälillä todennäköisyyksien puntarointiin.

“In the short run, the market is a voting machine but in the long run, it is a weighing machine.”

Benjamin Graham

Buffet myöntää, että useimmille indeksirahastot ovat parempi vaihtoehto kuin osakepoiminta arvosijoittamisen menetelmin. Jopa Malkiel on myötänyt, että markkinat ovat tehokkaita vain useimmiten, eivät koko ajan.

Phil Townin johtopäätös tästä on jotakuinkin, että Malkiel on huijari. Town on suoraviivainen mies ja hänen oppinsa ovat suoraviivaiset, ja siksi helposti ymmärrettävät. Itselleni nousee kuitenkin mieleen F. Scott Fitzgeraldin mietelause, jossa älyn korkeimmaksi mittariksi nostetaan kyky ylläpitää mielessään kahta ristiriitaista ajatusta ja edelleen toimia.

“The test of a first-rate intelligence is the ability to hold two opposed ideas in mind at the same time and still retain the ability to function.”

—F. Scott Fitzgerald

Toinen asia, jota olen viime aikoina pohtinut, on rikkinäisen kellon olemus. Rikkinäinen, pysähtynyt kello, jonka viisarit osoittavat ikuisesti samaa kellonaikaa, on täysin oikeassa kaksi kertaa vuorokaudessa. Se on suoritus, johon luultavasti mikään muu viisarikello ei koskaan kykene. Tarpeeksi tarkasti mitattuna jokaisesta toimivasta kellosta löytyy heitto, joka tarkoittaa, että tarkalleenottaen se ei koskaan ole täysin oikeassa.

Kumpi on silti useimmiten lähempänä totuutta? Kumpi on hyödyllisempi?