Company of One: Why Staying Small Is the Next Big Thing for Business1 minuuttia

Pitääkö aina kasvaa? Onko enemmän asiakkaita aina parempi? Paul Jarvis hyökkää kirjassaan Company of One bisneksen ehkä perustavanlaatuisinta maksiimia, eli kasvua, vastaan. Kirjan formaatti on nykyisistä bisnes/self-help kirjoista tuttu. Esitellään tutkimustuloksia ja/tai menestyvien ja fiksujen ihmisten elämästä poimittuja anekdootteja, ja johdetaan niistä yleisiä sääntöjä.

Ajatukset joita kirja esittää, ovat sinänsä fiksuja, mutta melko yleisluontoisia. Tyyliin: älä keskity haalimaan lisää asiakkaita nykyisten kustannuksella, vaan palvele nykyisiä asiakkaita paremmin. Tai: ei ole pakko hankkia lisää asiakkaita, voi myös kasvattaa tulosta per asiakas. Tai: ennen kuin lopetat päivätyösi, kassata varapuskuria ja tutki, kantaako bisnesideasi.

Ennen kaikkea kirja kuitenkin julistaa pienuuden ja laadun ilosanomaa. Vastakohtaa nykyisen startup-kulttuurin pinnallisuudelle. Kirja on sujuvasti kirjoitettu ja siinä on kourallinen hyviä oivalluksia esitettynä selkeästi ja esimerkein. Olen lähes kaikesta samaa mieltä kirjan kanssa ja ainakin toistaiseksi yksinyrittäjäksi suuntaamassa olevana minut voitaisiin laskea kohderyhmään. Ongelmani kirjan kanssa on, että se ei juurikaan anna uusia oivalluksia.

Jos olet isoissa yrityksissä kannuksesi hionut, mutta muutos kiinnostaa, Jarvis voi tarjoilla juuri sinulle sopivan kattauksen. Jos olet yksinyrittäjänä, vastuullisessa roolissa pienessä yrityksessä, tai suuressa yrityksessä yrittäjämäisellä hengellä (ns. intrapreneur) työskentelevä, kirjan anti voi jäädä ohueksi. Sen verran yleismaailmallinen se on.