Verttiä verttiä, enemmän verttiä

Helmikuu meni, ja ei ihan putkeen. Kuun alussa olin viikon täysin liikuntakiellossa, ja sen jälkeen palasin varovasti juoksun pariin. Kävin Malminkartanolla kuvaamassa videota. Kuten ennakoin, täysiverinen räkätautihan sieltä iski päälle. Se oli onneksi suhteellisen lyhytkestoinen, eli riskinotto Malminkartanolle lähdön suhteen kannatti.

Kai kuukautta silti voidaan jonkinlaisena torjuntavoittona pitää: 17 treeniä, 26 tuntia, juoksua tosin vain 146km. Nousumetrejä 4222m. On se jotain, mutta ei tarpeeksi.

Pääsin jonkinmoiseen mäkitreenin makuun, mutta lisää tarvitaan. Eli näillä näkymin maaliskuu on nyt täysverisesti verttikuukausi. Vaimo vinkkasi hyvän mäkitreenipaikan Joonaamäeltä, joten siellä jyystetään nyt n. 20 nousumetrin jäistä mäkeä nastalenkkarit jalassa. Tähän motivoi se, että juoksubaanat eivät ole nyt muutenkaan parhaimmillaan ja sää on niin synkkä, että kurjuuden voi yhtä hyvin maksimoida vetämällä mäkeä ylös alas.

Tavoitteena on juosta joka viikko mäkeä vähintään Karhunkierroksen nousun verran, eli 4000m verttiä. Tavoite katsotaan onnistuneesti saavutetuksi, jos kuun lopussa verttiä on kertynyt 16000m tai enemmän. Tunteja tässä kertyy itsestään riittävästi, juostusta matkasta en nyt huolehdi. Käytännössä yritän siis joka treenissä juosta 500 nousumetriä tai enemmän.

Tuo 500 nousumetriä on sattumoisin aika lailla sama, kuin yhden huoltovälin keskimääräinen nousumetrimäärä Karhunkierroksella. Tässä tarkemmat etäisyydet ja arvioidut nousumetrimäärät:

  1. Ruka – Konttainen 6,7km, 476m nousua, 7,1% nousu
  2. Konttainen – Basecamp 16,9km, 423m nousua, 2,5% nousu
  3. Basecamp – Oulangan luontokeskus 31,9km, 537m nousua, 1,6% nousu
  4. Oulanka – Napapiiri 27,4km Dropbag, 478m nousua, 1,7% nousu
  5. Napapiiri – Oulanka 27,4 Dropbag, 400m nousua, 1,45% nousu
  6. Oulanka – Basecamp 31,9km, 626m nousua, 1,96% nousu
  7. Basecamp – Konttainen 16,9km, 514m nousua, 3% nousu
  8. Konttainen – Ruka 6,7km, 517m nousua, 7,7% nousu

Tavoitteena onkin, että kun käyn juoksemassa tuon vähintään 500m joka päivä, oli jalat tuoreet tai väsyneet, siitä tulee henkisesti ja fyysisesti ”uusi normaali”. Sen jälkeen jokainen yksittäinen huoltoväli Karhunkierroksella on ainakin nousun suhteen vain uusi vakiolenkki, johon kroppa on adaptoitunut.

PS. Kisasuunnitelma Karhunkierrokselle muotoutuu. Legitiedot ko. suunnitelmasta. Palaan tähän jahka suunnitelma on valmiina.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Haku

Suositut

  • Karhunkierros 166km kisaraportti (DNF Oulangassa, 111km kohdalla)

    Kisa lähti hyytävissä oloissa Rukalta. Nousu Rukan päälle meni tyypillisesti jonossa sauvakävellen. Lunta oli reilusti viime vuotta enemmän, ja varsinkin liukkaat laskut jonoutuivat täysin alusta saakka siihen, kunnes lumi loppui Valtavaaran jälkeen. Valtavaara oli lunta ja liukastelua hyytävän viiman vihmoessa. Totta puhuen oli vaikea uskoa, että oltiin jo toukokuun loppupuolella. Lähdin rohkeasti liikkeelle shortseilla ja…

  • Karhunkierros 166km kisasuunnitelma 2025

    Kartta Reitti Trailmap-palvelussa: https://share.trailmap.fi/12782124213187 Huoltovälit  ja tavoitteet A-tavoite 32h kokonaisaika, Napapiirillä 23.00 eli 15h, takaisin 17h B-tavoite ennen cutoffia ulos Napapiiriltä (24.00) ja sen jälkeen maaliin 36h Osuus Matka Kumulatiivinen Nousu Nousu% Tavoiteaika / nopeus / kesto (h) Toteuma 2024 (ero tavoitteeseen) / viive huollossa 2024 Keskivauhti per legi 2024 Keskivauhti sis. huollot 2024 /…

  • Kuinka pitkiä harjoitusjuoksuja tarvitaan ultralle
    Kuinka pitkiä harjoitusjuoksuja tarvitaan ultralle

    Tämä artikkeli on jatkoa artikkeliin, jossa tarkastelen sitä, kuinka paljon harjoituskilometrejä tarvitaan, jos haluaa juosta ultramaratonin. Tuohon kysymykseen kaksi kokenutta ultrajuoksuvalmentajaa, Jason Koop ja Shawn Bearden antavat tavoitteena olevasta ultramatkasta riippuen hyvin selkeitä tavoitteita viikottaisesta treenistä. Toinen aloittelijoiden hyvin tyypillinen kysymys on, ”Miten pitkä pitkisen pitäisi olla”? Tai ”Miten pitkän harjoituskisan / pitkän lenkin täytyy…

Kategoriat

Tagit